Apulanta - Maanantai
Niin kirjoitin liikaa eilen taas
Kirjoitin sulle uudestaan
Pitäisi muistaa uskaltaa
Pitäisi muistaa yrittää
Raha kai aina ratkaisee
Odotus viimein palkitsee
Lajinsa parhaat selviytyy
Kun maailma toisin järjestyy
Tie pelastaa
Tie pelastaa jos uskaltaa
Tie pelastaa jos vaihtaa suuntaa
Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
On liian helppoo olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu
Niin apina tahtoi sinutkin
Apina vei sut kuitenkin
Ketä sun kuulin huutavan
Tuli saa lahjan kalleimman
En halunnut muuta kuin kaiken
Kivestä tehdyn kauluksen
Ja sehän on luonnollinen syy
Ja lopulta kaikki järjestyy
Tie pelastaa
Tie pelastaa jos uskaltaa
Tie pelastaa jos vaihtaa suuntaa
Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
On liian helppoo olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu
Maanantai ei ollut taaskaan kaikkein armelian
On turhaa koittaa olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu
Tie pelastaa
Tie pelastaa jos uskaltaa
Tie pelastaa jos vaihtaa suuntaa
Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
On liian helppoo olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu
Maanantai ei ollut taaskaan kaikkein armelian
On turhaa koittaa olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu
12.11.2010
kirjoitin liikaa eilen taas
Tasa-arvo on kirosana. Se on yleensä kaikille niin tärkeä arvo ja siitä on kaikenmaailman lakeja ja säädöksiä, mutta toteutuuko se ikinä? Esimerkiksi terveydenhuollon pitäisi olla tasa-arvoista kaikissa tapauksissa; ikä, sukupuoli, asuinpaikka, rotu tai varallisuus ei saisi vaikuttaa hoitoon. Priorisointi on kuitenkin ainainen ongelma, ketä hoidetaan, missä järjestyksessä ja miten? Onko se silloin tasa-arvoista, jos nuori laitetaan vanhan edelle hoidossa sen takia, että hänellä on koko elämä edessään ja hänen hoitamisestaan olisi enemmän hyötyä? Periaatteessa kyllä, mutta silti ikä ei saisi vaikuttaa asiaan. Olisiko oikea peruste hoidolle se, että se joka on sairain saisi ensiksi hoitoa? Eihän kaikkia ihmisiä koskaan voi hoitaa yhtä hyvin ja samaan aikaan!
Itse olen lääketiedettä vastaan. Nykyään puhutaan paljon ympäristönsuojelusta, ilmastonmuutoksesta ja kasvihuoneilmiöstä. Suurin osa maapallon ongelmista johtuu siitä, että täällä on liikaa ihmisiä. Miten ihmiset sitten ovat päässeet lisääntymään näin suureksi joukoksi? No, ainakin länsimaissa suurin syy on mielestäni terveydenhuolto. Ei siinä mitään jos syö terveellisesti ja ottaa nuhaan vähän lääkettä, mutta onko kaikki aina pakko pelastaa? Terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa tuntuu olevan periaate, että kukaan ei saa kuolla, ja jos kuolee, on epäonnistuttu. Kuolema on luonnollinen asia, kaikki kuolevat joskus. Toiset tosin aiemmin, toiset myöhemmin, kaikki kuitenkin ajallaan. Samalla kun kaikki yritetään pelastaa, ihmisten elinikä pitenee. Ihmiset eivät siis lisäänny runsaasti, heistä ei vain enää karsiudu osaa pois luonnollisin keinoin. Vaikka mielestäni ihmisten määrä on suuri ongelma, en osaa keksiä siihen ratkaisua. Mikään joukkomurha ei ole oikea vaihtoehto, se on vastoin monia arvoja ja normeja.
Voi myös miettiä, että kerta ihminen on kehittynyt näin paljon ja saanut tietoa, oliko se tarkoituskin? Vai onko kaikki tämä tapahtunut vahingossa ja sattumanvaraisesti? Kuitenkaan mielestäni paluuta ei ole entiseen, vähäisempään kulutukseen, ainakaan ilman vasten tahtoa tapahtuvin keinoin. Se voisi olla ehkä mahdollista, että tulisi suuri luonnonkatastrofi, joka tuhoisi ihmisten rakentamaa maailmaa ja sen takia olomme muuttuisivat alkeellisemmiksi ja meidän täytyisi elää erilailla. Tämä ei kuitenkaan tekisi hyvää luonnolle, itse katastrofi muokkaisi sitä ja katastrofin aiheuttamat tuhot ihmisten rakennuksille ja laitoksille voisivat aiheuttaa suuret päästöt ja tuhot.
Onko maailmamme siis tuhoon tuomittu? Se vaikuttaa todella liioittelevalta ilmaisulta, mutta miksei se voisi olla totta? Ihmiset tietävät toimintatapoja jotka ovat hyväksi luonnolle, mutta kukaan ei toimi niiden mukaan jos ei ole pakko. Koska ihmiset sitten heräävät ihanasta kulutuksentäyteisestä todellisuudestaan ja ymmärtävät että jotain olisi tehtävä? Ongelmana saattaisi olla ehkä myös se, että jos ihmiset vähentäisivät esimerkiksi kulutusta, turhaa asioiden ostamista, niiden tuotantoa pitäisi myös vähentää että kulutuksen väheneminen onnistuisi. Jos tuotantoa vähennetään, ei tarvita enää niin paljon työvoimaa. Tällöin ihmisiä jäisi työttömäksi ja siitä tulisi monelle ongelma. Sen ei tosin pitäisi olla ongelma, koska ihmisten pitäisi tulla toimeen vähemmällä. Jos on asunto, niin seuraava ongelma on luultavasti ravinto, mutta sitäkin voi viljellä itse. Tässä tulee vastaan kuitenkin se, että jos moni ihminen rupeaa viljelemään itse ruokaansa, saattaa ruveta tila käymään vähiin. Saattaisi myös käydä niin että toiset rupeaisivat kauppaamaan tuotteitaan muille ja taas alkaisi uusi kulutuksen kierre, koska suuret maatilat kuluttavat luontoa. Näitä ongelmia ei tosin tulisi, jos ihmisiä olisi vähemmän. Suurin ongelma on siis yleisesti ottaen ihmisten paljous.
Mutta miksi ihmeessä luontoa pitäisi edes ylipäätään suojella ja yrittää säilyttää? Pitäisikö katsoa tulevaisuuteen optimistisesti ja avoimin mielin, että kaikki kyllä järjestyy? Ihmisillä on tietoa siitä, miten asiat olivat ennen, ja he ajattelevat että silloin olivat jotkin asiat paremmin, kuten vaikka ympäristön tila, ja ne pitäisi yrittää säilyttää. Tasa-arvon nimissä pitääkin yrittää säilyttää, että tulevilla sukupolvillakin olisi meidän tavoin mahdollisuus nauttia ympäröivästä luonnostaan. Vai onko sittenkin parempi, että kehitytään koko ajan uuteen suuntaan? Hankala sanoa.
Tulee mieleen, että ihmisillä on myös liikaa tietoa, ja sen halu kasvaa vain koko ajan. Koulussa hankitaan tietoa ja opiskelu on pelkkää tiedon hankkimista, työntekokin usein. Tiedon hankkiminen on taas kehittämistä. Lisäksi media tuputtaa tietoa joka paikasta ja joka asiasta. Aiemmin tiedettiin vain oman lähiseudun asioita, nyt koko maailman. Ihmiset haluavat tietää historiasta, politiikasta, luonnontieteistä, muista ihmisistä ja kulttuureista, eikä tiedonjanolle näy tulevan loppua. Miten tässä lopulta käy? Voiko maailmasta loppua tietämättömät asiat joskus? Vai tuleeko niitä lisää samalla kun ihminen luo uutta?
Vaikka oma suhtautuminen asioihin on mitä on, olen silti samanlainen kuin kaikki muutkin. Kulutan jossain määrin, ehkä toisia vähemmän, mutta silti. Opiskelen ja hankin tietoa. Käytän terveyspalveluita ja ihmisen kehittämää tekniikkaa. Yritän muuttaa asioita, mutta en tiedä ollenkaan mitä pitäisi oikeasti tehdä. Moni saattaa luulla tietävänsä, mutta asioilla on niin monia puolia. Ehkä pitäisi antaa kaiken vain rullata eteenpäin, ja katua sitten jälkeenpäin. Eikä se katuminenkaan auta, ei menneitä voi muuttaa ja tuskin ihminen toisin olisi tehnyt. Jos nyt selvitään jokainen omasta elämästä päivä kerrallaan ja katsotaan sitten.
Itse olen lääketiedettä vastaan. Nykyään puhutaan paljon ympäristönsuojelusta, ilmastonmuutoksesta ja kasvihuoneilmiöstä. Suurin osa maapallon ongelmista johtuu siitä, että täällä on liikaa ihmisiä. Miten ihmiset sitten ovat päässeet lisääntymään näin suureksi joukoksi? No, ainakin länsimaissa suurin syy on mielestäni terveydenhuolto. Ei siinä mitään jos syö terveellisesti ja ottaa nuhaan vähän lääkettä, mutta onko kaikki aina pakko pelastaa? Terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa tuntuu olevan periaate, että kukaan ei saa kuolla, ja jos kuolee, on epäonnistuttu. Kuolema on luonnollinen asia, kaikki kuolevat joskus. Toiset tosin aiemmin, toiset myöhemmin, kaikki kuitenkin ajallaan. Samalla kun kaikki yritetään pelastaa, ihmisten elinikä pitenee. Ihmiset eivät siis lisäänny runsaasti, heistä ei vain enää karsiudu osaa pois luonnollisin keinoin. Vaikka mielestäni ihmisten määrä on suuri ongelma, en osaa keksiä siihen ratkaisua. Mikään joukkomurha ei ole oikea vaihtoehto, se on vastoin monia arvoja ja normeja.
Voi myös miettiä, että kerta ihminen on kehittynyt näin paljon ja saanut tietoa, oliko se tarkoituskin? Vai onko kaikki tämä tapahtunut vahingossa ja sattumanvaraisesti? Kuitenkaan mielestäni paluuta ei ole entiseen, vähäisempään kulutukseen, ainakaan ilman vasten tahtoa tapahtuvin keinoin. Se voisi olla ehkä mahdollista, että tulisi suuri luonnonkatastrofi, joka tuhoisi ihmisten rakentamaa maailmaa ja sen takia olomme muuttuisivat alkeellisemmiksi ja meidän täytyisi elää erilailla. Tämä ei kuitenkaan tekisi hyvää luonnolle, itse katastrofi muokkaisi sitä ja katastrofin aiheuttamat tuhot ihmisten rakennuksille ja laitoksille voisivat aiheuttaa suuret päästöt ja tuhot.
Onko maailmamme siis tuhoon tuomittu? Se vaikuttaa todella liioittelevalta ilmaisulta, mutta miksei se voisi olla totta? Ihmiset tietävät toimintatapoja jotka ovat hyväksi luonnolle, mutta kukaan ei toimi niiden mukaan jos ei ole pakko. Koska ihmiset sitten heräävät ihanasta kulutuksentäyteisestä todellisuudestaan ja ymmärtävät että jotain olisi tehtävä? Ongelmana saattaisi olla ehkä myös se, että jos ihmiset vähentäisivät esimerkiksi kulutusta, turhaa asioiden ostamista, niiden tuotantoa pitäisi myös vähentää että kulutuksen väheneminen onnistuisi. Jos tuotantoa vähennetään, ei tarvita enää niin paljon työvoimaa. Tällöin ihmisiä jäisi työttömäksi ja siitä tulisi monelle ongelma. Sen ei tosin pitäisi olla ongelma, koska ihmisten pitäisi tulla toimeen vähemmällä. Jos on asunto, niin seuraava ongelma on luultavasti ravinto, mutta sitäkin voi viljellä itse. Tässä tulee vastaan kuitenkin se, että jos moni ihminen rupeaa viljelemään itse ruokaansa, saattaa ruveta tila käymään vähiin. Saattaisi myös käydä niin että toiset rupeaisivat kauppaamaan tuotteitaan muille ja taas alkaisi uusi kulutuksen kierre, koska suuret maatilat kuluttavat luontoa. Näitä ongelmia ei tosin tulisi, jos ihmisiä olisi vähemmän. Suurin ongelma on siis yleisesti ottaen ihmisten paljous.
Mutta miksi ihmeessä luontoa pitäisi edes ylipäätään suojella ja yrittää säilyttää? Pitäisikö katsoa tulevaisuuteen optimistisesti ja avoimin mielin, että kaikki kyllä järjestyy? Ihmisillä on tietoa siitä, miten asiat olivat ennen, ja he ajattelevat että silloin olivat jotkin asiat paremmin, kuten vaikka ympäristön tila, ja ne pitäisi yrittää säilyttää. Tasa-arvon nimissä pitääkin yrittää säilyttää, että tulevilla sukupolvillakin olisi meidän tavoin mahdollisuus nauttia ympäröivästä luonnostaan. Vai onko sittenkin parempi, että kehitytään koko ajan uuteen suuntaan? Hankala sanoa.
Tulee mieleen, että ihmisillä on myös liikaa tietoa, ja sen halu kasvaa vain koko ajan. Koulussa hankitaan tietoa ja opiskelu on pelkkää tiedon hankkimista, työntekokin usein. Tiedon hankkiminen on taas kehittämistä. Lisäksi media tuputtaa tietoa joka paikasta ja joka asiasta. Aiemmin tiedettiin vain oman lähiseudun asioita, nyt koko maailman. Ihmiset haluavat tietää historiasta, politiikasta, luonnontieteistä, muista ihmisistä ja kulttuureista, eikä tiedonjanolle näy tulevan loppua. Miten tässä lopulta käy? Voiko maailmasta loppua tietämättömät asiat joskus? Vai tuleeko niitä lisää samalla kun ihminen luo uutta?
Vaikka oma suhtautuminen asioihin on mitä on, olen silti samanlainen kuin kaikki muutkin. Kulutan jossain määrin, ehkä toisia vähemmän, mutta silti. Opiskelen ja hankin tietoa. Käytän terveyspalveluita ja ihmisen kehittämää tekniikkaa. Yritän muuttaa asioita, mutta en tiedä ollenkaan mitä pitäisi oikeasti tehdä. Moni saattaa luulla tietävänsä, mutta asioilla on niin monia puolia. Ehkä pitäisi antaa kaiken vain rullata eteenpäin, ja katua sitten jälkeenpäin. Eikä se katuminenkaan auta, ei menneitä voi muuttaa ja tuskin ihminen toisin olisi tehnyt. Jos nyt selvitään jokainen omasta elämästä päivä kerrallaan ja katsotaan sitten.
14.9.2010
Olen tässä pohdiskellut että miksi olen valinnut niin kuin olen enkä toisin. Usein tuntuu että se toinen vaihtoehto olisi ollut se parempi vaihtoehto, mutta kestetään tätä nyt sen kauan kuin se kestää. Ehkä tulevaisuudessa osaan kuunnella itseäni paremmin. Se ei ole kyllä helppoa, usein pitää tehdä isoja valintoja aivan väärässä tilanteessa! Eihän siitä aina voi seurata parhainta.
Mutta vaikka ei olisi valinnut kaikista parhaiten, voi sitten yrittää tehdä nykyisestä tilanteesta aina mukavemman, ja siihen on ihan hyvä pyrkiä. Tuntuu vaan taas että jään siinä kohtaa vain unelmoimaan enkä osaa tehdä mitään. Tai sitten en huomaa tekemisiäni ja mikään ei riitä.
Mietin tässä yliopistovierailun tuloksena ja muutenkin tämän korkean koulutuksen järkeä. Monta vuotta älytöntä pänttäämistä ja sitten ei edes valmistu ammattiin. Eikä semmoisten ihmisten työ edes näy arjessa suoraan. Tietenkin siitä on hyötyä sitten pidemmän päälle, mutta ei se tunnu vaan järkevältä. Ja kyllähän ennenkin selvittiin ilman tätä kaikkea tietoa. Miksi edes pitää tietää mm. kaikki nykyään? Laajeneeko avaruus ja mitä mikäkin eläin on syönyt kaksi viikkoa sitten, mitä ihminen sillä tiedolla tekee? Eikö ennemminkin voisi keskittyä elämään onnellisesti ja mukavasti? Tai saattaahan todella tärkeää olla jollekin hankkia tietoa älyttömästi. Mutta mitä hyötyä siitäkin sitten on?
Itse rupesin tässä taas pohtimaan kuinka olisi ihana asua jossain mukavassa maassa ja tehdä iloiseksi tekevää työtä ja elää onnellisesti ilman stressiä. Välivuosi ennen jatko-opintoja kuulostaa varsin houkuttelevalta, ehkä siihen saisi lisää ideaa mahdollisen ensi kesän interrail-matkan aikana. Sitä ennen kuitenkin ohjelmassa on paljon opiskelua.
Mutta vaikka ei olisi valinnut kaikista parhaiten, voi sitten yrittää tehdä nykyisestä tilanteesta aina mukavemman, ja siihen on ihan hyvä pyrkiä. Tuntuu vaan taas että jään siinä kohtaa vain unelmoimaan enkä osaa tehdä mitään. Tai sitten en huomaa tekemisiäni ja mikään ei riitä.
Mietin tässä yliopistovierailun tuloksena ja muutenkin tämän korkean koulutuksen järkeä. Monta vuotta älytöntä pänttäämistä ja sitten ei edes valmistu ammattiin. Eikä semmoisten ihmisten työ edes näy arjessa suoraan. Tietenkin siitä on hyötyä sitten pidemmän päälle, mutta ei se tunnu vaan järkevältä. Ja kyllähän ennenkin selvittiin ilman tätä kaikkea tietoa. Miksi edes pitää tietää mm. kaikki nykyään? Laajeneeko avaruus ja mitä mikäkin eläin on syönyt kaksi viikkoa sitten, mitä ihminen sillä tiedolla tekee? Eikö ennemminkin voisi keskittyä elämään onnellisesti ja mukavasti? Tai saattaahan todella tärkeää olla jollekin hankkia tietoa älyttömästi. Mutta mitä hyötyä siitäkin sitten on?
Itse rupesin tässä taas pohtimaan kuinka olisi ihana asua jossain mukavassa maassa ja tehdä iloiseksi tekevää työtä ja elää onnellisesti ilman stressiä. Välivuosi ennen jatko-opintoja kuulostaa varsin houkuttelevalta, ehkä siihen saisi lisää ideaa mahdollisen ensi kesän interrail-matkan aikana. Sitä ennen kuitenkin ohjelmassa on paljon opiskelua.
5.9.2010
Toivon..
...aurinkoisia ja kirpeitä syyspäiviä, kahvikupillisia ja juttuseuraa. Sadepäiviä jolloin sataa niin paljon ettei voi tehdä muuta kuin käpertyä sisälle lukemaan. Sadepäiviä, jolloin voi olla ulkona ystävän kanssa sadetakit päällä. Hyviä hetkiä hyvässä seurassa. Rentoja koulupäiviä ja vähemmän stressiä. Hyvää ruokaa ja enemmän aikaa. Hyvää musiikkia ja jaksamista harjoitella ja soittaa kauniisti. Mukavaa tekemistä ja kädenjälkeä johon voi olla tyytyväinen. Enemmän hetkiä, joita voi muistella lämmöllä - jonkun kanssa. Valvottuja öitä. Pitkiä junamatkoja. Riemukkaita reissuja. Selkeitä ajatuksia ja johtolankaa elämälle. Ymmärrystä. Hyvyyttä. Kauniita värejä. Hyviä ideoita. Ajatuksia herättäviä kirjoja. Runsaslumista talvea. Henkilöä kenen kanssa jakaa kaikki hetket. Valoisaa tulevaisuutta. Uudelleenlöytämistä. Uusia taitoja. Kirjettä. Naurua johon ei voi olla yhtymättä ja jota ei voi lopettaa. Tekstiviestiä. Lämpimiä ajatuksia ja lämmintä villapaitaa ja villasukkia. Järkevyyttä ajoittaa tekemiset ja nukkumaanmenoajat oikein. Seikkailuja.
19.7.2010
kesäkö?
Kesässä on hyviäkin puolia, tulee käytettyä konetta vähemmän, samoin on telkkarin katsomisen kanssa. Silti tuntuu, etten olisi tehnyt mitään lomalla. Tai on tossa parit keikat ja festaritkin käyty, mutta ei se paljon ole.
Ihan kuin kaikki muut olisi aina kavereidensa kanssa ja minä en. Kyllä minultakin kavereita ja ystäviä löytyy. Toiset on vaan jo vähän unohtuneet kun ei ole kerinnyt pitämään yhteyttä ja liian moni asuu muualla ettei näe. Kyllä seuraa varmaan löytyisi täältäkin, ei vaan kiinnosta juominen, mihin se yleensä menee ainakin viikonloppuisin. Sitten jos nyt menisin jonnekin jonkun mukana niin en mä oikeen tunne oloani mukavaks, olen niin ulkona kaikesta ja ihan kuin kukaan ei haluisi kauheesti olla mun kanssa, vaikka kaikki tietää kuka olen ja mitä teen. Ehkä en vaan jaksa nähdä vähää vaivaa. Ja onhan minulla lukiossakin kavereita, mutta heistä puuttuu se jokin. Vanhojen kavereiden kanssa on erilailla kivaa, jotenkin tuntuu hauskemmalta. Silti niiden kanssa ei oikein voi olla tai en viitsi kysyä. Uusien kavereiden kanssa tulee sitten oltua enemmän, siis kouluaikana, mutta en nyt oikein tiedä.
Mitä sitten olen tehnyt koko loman? Käynyt töissä, nukkunut, syönyt, lukenut ja viettänyt aikaa perheen kanssa. Aika paljonkin aikaa.
Koko ajan on sellanen fiilis, että olis mahtava päästä muuttamaan yksin jonnekin ihan muualle. Mutta olisko sillon sittenkään sen helpompaa? Ja eihän tässä minulla ees tarkasti ottaen ole vaikeaa. Olen melko tyytyväinen, mutta silti joskus ärsyttää tosi paljon.
Inhottavaa on kanssa se, että pitää olla aina kaikki hallinnassa. Ahdistaa aina tosi paljon jos on tekemättömiä asioita tai pikkumurheita. Sitten kun kaikki on hoidettu, on tosi helpottunut olo, mutta heti kun huomaa tai muistaa taas uuden asian, tulee ahdistunut olo.
Tarkemmin kun kaikkea pohtii, niin just mulla on asiat hyvin. On ruokaa ja perhe ja kämppä ja koulu ja kaikkea, mutta silti haluais vaan enemmän. Ja pitää olla muille kateellinen. Mistähän sitä oikein tulisi tarpeeksi onnelliseksi? Tai mitä edes on onnellisuus, kun se on kaikille erilaista. Jos on hieman erilaiset arvot kuin toisella niin alkaa kyseenalaistaa omiaan ja pitää itseään "huonompana".
Ehkä tuleva vuosi on erilainen jos olisin itse erilainen. Tietenkin oma itseni mutta panostaisin eri asioihin, aina kannattaa yrittää.
Ihan kuin kaikki muut olisi aina kavereidensa kanssa ja minä en. Kyllä minultakin kavereita ja ystäviä löytyy. Toiset on vaan jo vähän unohtuneet kun ei ole kerinnyt pitämään yhteyttä ja liian moni asuu muualla ettei näe. Kyllä seuraa varmaan löytyisi täältäkin, ei vaan kiinnosta juominen, mihin se yleensä menee ainakin viikonloppuisin. Sitten jos nyt menisin jonnekin jonkun mukana niin en mä oikeen tunne oloani mukavaks, olen niin ulkona kaikesta ja ihan kuin kukaan ei haluisi kauheesti olla mun kanssa, vaikka kaikki tietää kuka olen ja mitä teen. Ehkä en vaan jaksa nähdä vähää vaivaa. Ja onhan minulla lukiossakin kavereita, mutta heistä puuttuu se jokin. Vanhojen kavereiden kanssa on erilailla kivaa, jotenkin tuntuu hauskemmalta. Silti niiden kanssa ei oikein voi olla tai en viitsi kysyä. Uusien kavereiden kanssa tulee sitten oltua enemmän, siis kouluaikana, mutta en nyt oikein tiedä.
Mitä sitten olen tehnyt koko loman? Käynyt töissä, nukkunut, syönyt, lukenut ja viettänyt aikaa perheen kanssa. Aika paljonkin aikaa.
Koko ajan on sellanen fiilis, että olis mahtava päästä muuttamaan yksin jonnekin ihan muualle. Mutta olisko sillon sittenkään sen helpompaa? Ja eihän tässä minulla ees tarkasti ottaen ole vaikeaa. Olen melko tyytyväinen, mutta silti joskus ärsyttää tosi paljon.
Inhottavaa on kanssa se, että pitää olla aina kaikki hallinnassa. Ahdistaa aina tosi paljon jos on tekemättömiä asioita tai pikkumurheita. Sitten kun kaikki on hoidettu, on tosi helpottunut olo, mutta heti kun huomaa tai muistaa taas uuden asian, tulee ahdistunut olo.
Tarkemmin kun kaikkea pohtii, niin just mulla on asiat hyvin. On ruokaa ja perhe ja kämppä ja koulu ja kaikkea, mutta silti haluais vaan enemmän. Ja pitää olla muille kateellinen. Mistähän sitä oikein tulisi tarpeeksi onnelliseksi? Tai mitä edes on onnellisuus, kun se on kaikille erilaista. Jos on hieman erilaiset arvot kuin toisella niin alkaa kyseenalaistaa omiaan ja pitää itseään "huonompana".
Ehkä tuleva vuosi on erilainen jos olisin itse erilainen. Tietenkin oma itseni mutta panostaisin eri asioihin, aina kannattaa yrittää.
22.6.2010
wind of change
Tänä aamuna päässäni on soinut Scorpions. Ekaksi luulin että biisi oli Wind of change mutta kun tulin koneelle kuuntelemaan, päädyinkin Still loving youhun. Tai sitten päässäni soi joku niiden sekoitus.
Mistä johtuu, että lähes aina päässäni soi jokin kappale? Johtuuko se siitä, että lähes aina meillä on soinut musiikkia taustalla kotona ja harrastan musiikkia? Usein kun herään minulla soi joku biisi päässä ja joskus se soi päässäni monta tuntia. Se on tosi rasittavaa, varsinkin jos kyseinen kappale on todella ärsyttävä, esimerkiksi kerran Lady Gagan Bad Romance soi päässäni kuusi tuntia. Silloin hermostuin todella paljon.
Miten ajatukset oikein lomittuvat päässä? Uskoisin, että kahta asiaa ei voi ajatella täsmälleen samaan aikaan, mutta miten sitten voi ajatella ja silti taustalla kaikua koko ajan jokin laulu?
Nyt rupesin miettimään myös sitä, että voivatko päässä soivat kappaleet jotenkin kuvastaa mielialoja. Tuleeko joku biisi mieleen ihan sattumanvaraisesti vai ihan jonkin syynä?
En tiedä mikä nyt taas on, mutta jotenkin ahdistaa. En osaa tehdä mitään loppuun asti. Kai se sitten katoaa kun menen töihin.
Mistä johtuu, että lähes aina päässäni soi jokin kappale? Johtuuko se siitä, että lähes aina meillä on soinut musiikkia taustalla kotona ja harrastan musiikkia? Usein kun herään minulla soi joku biisi päässä ja joskus se soi päässäni monta tuntia. Se on tosi rasittavaa, varsinkin jos kyseinen kappale on todella ärsyttävä, esimerkiksi kerran Lady Gagan Bad Romance soi päässäni kuusi tuntia. Silloin hermostuin todella paljon.
Miten ajatukset oikein lomittuvat päässä? Uskoisin, että kahta asiaa ei voi ajatella täsmälleen samaan aikaan, mutta miten sitten voi ajatella ja silti taustalla kaikua koko ajan jokin laulu?
Nyt rupesin miettimään myös sitä, että voivatko päässä soivat kappaleet jotenkin kuvastaa mielialoja. Tuleeko joku biisi mieleen ihan sattumanvaraisesti vai ihan jonkin syynä?
En tiedä mikä nyt taas on, mutta jotenkin ahdistaa. En osaa tehdä mitään loppuun asti. Kai se sitten katoaa kun menen töihin.
blogiko?
Rakastan kirjoja ja niiden lukemista, ja rakastan musiikkia ja sen kuuntelemista. Kuitenkaan molempia ei voi tehdä yhtäaikaa. Ajatukset menevät liian sekaisin, eikä osaa keskittyä kumpaankaan. Vähän sama on jos yrittää lukea aukinaisen telkkarin läheisyydessä, ei siitä tule mitään. Vai johtuuko se sittenkin siitä ettei keskity tarpeeksi? Pitäisikö kirjan olla niin hyvä että uppoutuu siihen täysin huomioimatta muuta?
Aina en oikein osaa keksiä vastauksia omille ajatuksilleni, vaikkeivat ne kummoisia olisikaan. Aiemmin minulla oli tapana pohtia kaikenlaisia kysymyksiä ystäväni kanssa, mutta nyt emme ole enää niin läheisiä, joten tunnen oloni hieman yksinäiseksi. Toki minulla on muita ystäviä tai kavereita, varsin montakin. Liian usein taidan kuitenkin pelätä puhua heidän kanssaan siitä mitä minulla on mielessä. Pelkään etteivät he jaksa keskittyä miettimään asioita kanssani ja että he ärsyyntyvät minuun. Tai sitten en tahdo kokea sitä pettymystä että he eivät osaa ajatella tarpeeksi samoin kun minä.
Ajattelen usein että olen itse jotenkin erityislaatuinen. Tietenkin kaikki ovat, mutta silti minulla on jokin outo käsitys ajatuksistani. Tahtoisin, että olen jotain mitä muut eivät ole, että muut eivät ole tulleet edes ajatelleeksi joitain asioita mitä minä ajattelen. Jotenkin tuntuu hieman itsekeskeiseltä. Ehkä olenkin, mutta minulla on sellainen käsitys etten ole sitä ollessani muiden kanssa tekemisissä, että itsekeskeisyys on vain päässäni.
Koen kirjat ja musiikit jotenkin henkilökohtaisiksi. Joskus on vaikea käsittää sitä, että monet tuhannet ja miljoonat muut pitävät samoista kappaleista ja kirjoista kuin minä. Aivan kun en tahtoisi että minulla olisi muiden kanssa mitään yhteistä. Silti on joskus mukava puhua jonkun kanssa jostain hyvästä bändistä tai kirjasta. Mutta toisinaan silloin käy niin että se menettää hohtoaan minun silmissä.
Tuntuu jotenkin vaikealta kirjoittaa tekstiä jostain yhtenäisestä aiheesta, kun ajatuksia tulee koko ajan mieleen. Minulla saattaisi olla jostain asiasta ties kuinka paljon sanottavaa, mutta silti on pakko jatkaa eteenpäin seuraavaan asiaan koska sekin on niin mielenkiintoinen. Ajattelinkin, että tämä blogi on vain ajatuksenjuoksuani, kirjoitan mitä ajattelen ja olen ajatellut. Ehkä saatan kirjoitella musiikista jonkun verran, koska se on suurimpia mielenkiinnonkohteitani.
Usein pohdin sitä, mitä musiikki oikeasti on. Jos joku joskus sattuu eksymään lukemaan tätä blogia, niin olisi mukava jos he voisivat pohdiskella joitain kysymyksiäni kanssani. Se on ehkä yksi syy miksi päätin yrittää blogin kirjoittamista. Yksi syy tähän on tosin se, että satuin lukemaan juuri kirjan Petite Anglaise. Se on tositarina naisesta, joka kirjoittaa blogia.
Kello on vähää vaille yksi yöllä, ja pitäisi olla jo nukkumassa. Huomenna pitää mennä töihin, muttei tosin kovin aikaisin. Satun vain pitämään aikaisin heräämisestä ja kiireettömyydestä. Usein kyllä käy niin että kiirehdin, koska suhtaudun epäluuloisesti siihen riittääkö aika, ja sitten onkin aikaa odotella. En kuitenkaan ehkä ihan vielä mene nukkumaan, sillä pitää hieman testailla kuinka tämä blogijuttu toimii.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)